Haaveissa olisi olkkariin vielä ikkunalaudat, joissa voisi kasvatella pelakuita ja pitää vaikkapa vanhoja kangaskantisia kirjoja, jos jostain sellaisia löytäisin. Korkeaan kohtaan seinälle haluaisin todella suuren kellon ja olenkin ehkä Ikeassa sopivan sellaisen nähnyt.
Samalta reissulta mukaan lähti vielä tapettia keittiiöön. Tätä ei tule ihan joka seinälle vaan kaveriksi laitetaan merihenkistä raitatapettia. Harmittaa, että se oli ainakin vielä normaalihintaista. Tämän pienen naulakon todennäköisesti maalaan, kun se nyt ainakin tällä hetkellä on minun silmään hieman liian söpö. Vaikka minun tyyli melkoista söpöstelyä onkin. Tapetti irvisää yläosasta, koska sen alla on ilmastointikanava, jonka kohdalle tulee ritilä.
Frida ihailemassa näyteikkunoita.
Ja näköjään muitakin vaikutteita äidiltä on imetty.
Pihalla saa nauttia jo muutamista kukistakin. Daaliat aloittivat hyvissä ajoin ja pinkit päivänkakkarat ovat niin herkkiä.
Frida nautiskelee välipalastaan ja katselee Wallace & Gromit -elokuvaa. Sitä kelpaa äidinkin katsella.
Luottokortti vingahti myös toisen enkkumerkin alen alettua ja Cath Kidstonilta lähti minulle ehkä elämäni ihanin mekko. Malli on kuin minulle tehty, kävi kyllä tuuri kun jännitin, että osuikohan koko kohdalleen.
Kidston-henkinen peitto on kasvanut hieman. Tästä tulee kyllä hieno kunhan nyt jonain päivänä valmistuu. Meillä juhannuksena jatketaan näiden hommien parissa ja maalaillaan välillä ulkokattoakin jos säät sallivat. Nyt on ollut niin sateista, että se projekti on ollut hetken jäissä. Välillä täytyy kuitenkin saunoa ja grillata!
Rentouttavaa Juhannusta!
PS. Minut löytää myös Instagramista nimellä Pluuperi!
Voi miten kaunista teillä on!
ReplyDeleteKiitos Irmastiina! Ihana kommentti :)
ReplyDeleteAivan hurmaavaa=)Niin kodikasta ja viihtyisää.Hyvinkin olet onnistunut englantilaistyylisen sisutelen rakentamisessa.
ReplyDeleteMakkarikin on niin suloinen siellä pitsipeittoineen kaikkineen=)
Miten alennusmyynnit vaikuttivat olkkarin tapetointiprojektiin, ja miten olet hyödyntänyt niitä? Onko sinulla erityisiä löytöjä tai aarteita, joita etsit olkkarin sisustamista varten?
ReplyDeleteRegard Telkom University