Sunday, August 7, 2011

Viimeinen lomapäivä

Viimeisen lomapäivän kunniaksi grillattiin burgereita. Pihvit tehtiin naudan paistijauhelihasta, johon sekaan laitettiin vain munia ja mausteita. 700 grammasta lihaa tuli kahdeksan pihviä eli ihan riittävästi kahdelle hengelle plus koiralle. Tuohon määrän lihaa laitoin kaksi munaa. Suolaa saa aina jauhelihaan laittaa aika paljon.. oliskohan lähemmäs kolme teelusikallista mennyt. Lisäksi reilusti sipulijauhetta, pippuria, paprikajauhetta ja jotain maustesekoitusta (ilman suolaa), meillä se oli pihvimaustetta. Eiliseltä oli jäänyt marinoitua punasipulia, joka on taivaallista. Tässä ohje marinadille, joka riittää ainakin 3-4 isolle sipulille:

1 dl punaviinietikkaa
6 rkl oliiviöljyä
2 dl sokeria
ripaus suolaa ja pippuria

Noin tunnin marinointi riittää, mutta toki parempaa jos saa olla yön yli jääkaapissa.

Ja lopuksi vielä vähän kukkasia...
Daalioiden ensimmäiset nuput ovat puhjenneet kukkaan, näitä laitan ensi kesänä enemmän, aivan ihania! Nyt kaikki ovat ruukuissa, mutta voisin kokeilla myös kukkapenkkiin. Jännityksellä odottelin, että minkä värisiä kukkia on tulossa, koska en enää muistanut mitä mukuloita keväällä tuli ostettua. Kelloköynnös, joka kasvaa aidan ristikossa osoittautui loistavaksi peittokasviksi. Nyt ei Kyösti enää pääse sukeltamaan naapureiden kimppuun säleikön läpi. Mamman pikku poika, jolla riittäis rakkautta jaettavaksi koko maailmalle, mutta kaikki ei vaan aina tykkää Kyöstin märistä suukoista...

2 comments:

  1. Hih, tuli mieleen MD-ajat tuosta teijjän lomanloppumisateriasta... :D Terkkuja sinne Mr Redhead!

    ReplyDelete
  2. Aivan taivaallisen näköisiä Burgereista!
    Enpä ees muista koska viimeksi olisin syönyt hyvää mättöö :)
    Kyösti on <3

    ReplyDelete