Friday, June 13, 2014

Minilomailua











Tällä viikolla taas otettiin pieni irtiotto arjesta ja käväistiin meidän perinteisessä "lomakohteessa", Porvoossa. Meillä kun perheestä löytyy koira, muttei tällä hetkellä ole oikein paikkaa, johon viedä hoitoon niin pitää keksiä lomailua ilman yöpymistä poissa kotoa. Kummasti parin tunnin vierailu poissa lähiympyröistä aina piristää. Porvoossa on niin oma tunnelmansa, että se tuntuu kunnolla lomailulta. Nyt oli kyllä turistisesonki kuumimmillaan ja ihmisiä liikkeellä sankoin joukoin. Ensimmäistä kertaa muistettiin ottaa Emilille kantoreppu mukaan. Vanhankaupungin mukulakivillä on aika painajaista mennä rattaiden kanssa, pikkuputiikeista puhumattakaan.

Taka-ajatuksena tässä reissussa oli myös päästä shoppailemaan käsityötarvikkeita ja sopivasti löysinkin hyvällä alennuksella tosi laadukasta sinistä villalankaa, joka tulee uuden projektini pohjaväriksi. Ajattelin virkata Cath Kidston -tyylisen peiton, joka sopii väreiltään makuuhuoneeseen. Näitä peittoja on kyllä syntynyt useampia viimeisen vuoden aikana. Virkkaaminen vaan on niin mun juttu ja projekti-ihmisenä näitähän on hyvä olla menossa useampi homma päällekkäin.
Pahoittelut, että kuvat ovat omituisesti vasemmalla. Yritän ehtiä useammin kirjoittelemaan juttuja käyttämällä puhelinta ja sovellus vaan itsepäisesti lyö kuvat aina väärään kohtaan.

2 comments:

  1. Kivat värit sun virkkauksessa.
    Hyvää Juhannusta=)

    ReplyDelete
  2. Kyllähän moniin hotelleihin saa tuoda nykyään koiria. Uskon, että eläimen mukaan otto on jopa helpompaa kuin lapsen :D

    ReplyDelete