Thursday, March 13, 2014

Ihana kamala kevät


Saako kevättä inhota? Vai kuulostaako se suunnilleen yhtä hullulta kuin että joku sanoisi inhoavansa vauvoja ja koiranpentuja? Tähän aikaan vuodesta suurin osa ihmisistä pursuaa jotain ihmeen kevätonnea, "ah kuinka ihanaa valoa ja lämpöä". Itse taas ahdistun tästä vuodenajasta aina! Kai olen vähän omituinen, mutta tuo kevätaurinko on minusta aika kamala. Ensinnäkin kevätvalo on niin kylmä ja kova ja paljastaa joka ikisen pölyhiukkasen, sohvan tahran, koiran  karvan sohvassa ja kakan ulkona. Ikkunat pitäis pestä, remppaprojektit saattaa loppuun, pihatyöt aloittaa, ulkokatto maalata, vaaleat ulkoseinät pestä jne. Toki tykkään siitä, että projekteja riittää, mutta nyt vaan tuntuu että ne on tehtävä heti! Kaamoksessa on se mukavaa, että voi aivan hyvin käpertyä viltin alle teekupin kanssa virkkaamaan koska on niin hämärää, ettei sotkuja huomaa. Kevätaurinko taas herättää suorittajan minussa niin kuin karhun talviunilta ennen aikojaan. En siis ole ihan parhaimmalla tuulella tähän aikaan vuodesta niin kuin normaalit ihmiset.
Mutta joo, se on kyllä mukavaa että tulee ulkoiltua nyt enemmän. Eilen käytiin pitkästä aikaa yhdessä kävelyllä koko sakki ja piristin itseäni shoppailemalla lähiöostarin UFF:ssa. Aika huvittavaa, mutta reissu ei ollut ollenkaan turha! Löysin yhteensä kymmenellä eurolla vaikka mitä. Jonkun rouvasihmisen itse tekemän kevättakin/jakun, joka on lempiväriäni ja upeat punaiset kiiltonahkakorkkarit sekä punoslaukun. Myös vaaleansininen huivi lähti mukaan eurolla. Sitä voi pitää vaikka harteilla viileinä kesäiltoina.
Pimeän talven tuotoksena sain valmiiksi virkkausprojektini jämälangoista. Tätä oli niin mukava tehdä, että taidan aloittaa toisenkin.
Se mistä keväällä saan energiaa on kukkien kasvatuksen aloittaminen ja haaveilu kesästä. En siis niin omituinen ihminen ole, että sentään kesää inhoaisin. Daalioita pitää saada joka vuosi. Ne ovat niin helppoja ja kauniita ja kasvavat suuriksi yhdessä kesässä. Kelloköynnös on myös loistava kasvi itse kasvatettavaksi. Vuodelta 2012 pääset katsomaan kuvia kummastakin kasvista täältä. Näitä voi laittaa kasvamaan maahan tai ruukkuihin eli onnistuu hyvin myös parvekkeella. Yksivuotisista köynnöksistä kelloköynnös on mielestäni parhaita ja sillä saa nopeasti rehevyyttää pihalle. Nyt pitää lähteä ostamaan lisää kukkajuttuja. Nauttikaa te muut kevätauringosta!

2 comments:

  1. No koitahan sinäkin nauttia=)
    Keväässä on siis hyviäkin asioita.Kukat saa iloiselle mielelle.Villakoirista viis.

    ReplyDelete
  2. Kyllä tämä tästä kun alkaa vihertää ja pääsee työntämään kädet multaan :)

    ReplyDelete